VÄRJÄYKSESTÄ

YLEISTÄ LUONNONVÄREILLÄ VÄRJÄÄMISESTÄ

Kautta historian värejä on saatu luonnosta, vasta viimeiset 150 vuotta ihminen on valmistanut itse värit synteettisesti. Melkeinpä mistä tahansa kasvista saa väriä, mutta toisin kuin voisi kuvitella, vihreää väriä ei luonnonkasveista saa helposti, sen sijaan suurin osa tavallisimmista kasveista antaa erilaisia keltaisia, kellanvihreitä ja kellanruskeita värejä. Vain harvoista kasveista saa punaisia tai sinisiä värejä ja näitä kasveja onkin opittu aikojen kuluessa viljelemään. Kasveja voi kerätä luonnosta, mutta on muistettava jokamiehen oikeudet, mm puuvartisia kasveja tai juuria saa kerätä vain maanomistajan luvalla. Sieniä on kuitenkin helppo kerätä ja niistä voi saada melkeinpä mitä tahansa väriä, jopa punaista ja joskus sinistä ja violettia.


Luonnonväreillä värjääminen kannattaa aloittaa läheltä saatavista kasveista ja keltaisista väreistä, ja kun värjäystekniikka on tullut tutuksi on helppoa laajentaa värjäystä muihin väreihin. Villa proteiinikuituna värjääntyy luonnonväreillä parhaiten ja sopii aloittelevalle värjärille. Nämä sivuillani kirjoittamani ohjeet ovatkin vain villalle, muiden kuitujen värjääminen on erilaista ja vaatii eri reseptit.
Kasveista saatavien värien kestoissa on isoja eroja, ja jos aikoo värjätä myyntiin tai isotöiseen tuotteeseen, minkä haluaa säilyvän pitkään (seinätekstiilit tms), käytettäviin kasveihin ja huolelliseen puretukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Omaksi huvikseen värjätessä tällä ei ole niin suurta merkitystä, ja luonnonaineilla värjääminen on hauska ja innostava harrastus. Oman puutarhan viljellyt ja luonnonvaraiset kasvit tai sieniretkien metsän antimet ovat loputon yllätysten ja inspiraation lähde kokeilevalle värjärille.


Luonnonaineista saataviin väreihin vaikuttavat monet asiat: kasvin kasvuolosuhteista, keruuajasta, keittoajoista ja -lämpötiloista väriliemeen käytettävän veden mineraalipitoisuuksiin. Samastakin värikasvista voi tulla erilainen lanka eri olosuhteissa ja eri värjäreillä. Kasvivärjäys on vähän kuin ruuanlaittoa, on erilaisia reseptejä, joita eri värjärit muokkaavat  itselleen ja omiin tarpeisiinsa sopivia. Näillä sivuilla ja blogissani olevat reseptit ovatkin omiin kokemuksiini pohjautuvia ja toimivat minun olosuhteissani, mutta toivottavasti ne antavat jotain myös muille värjäreille.

VÄRJÄYS LYHYESTI

Värit irrotetaan kasveista ensin liottamalla ja sitten keittämällä tai hauduttamalla, ja kiinnitetään kuituun ns puretusaineiden avulla. Vain harvat luonnon väriaineet kiinnittyvät pysyvästi kuituun ilman puretusainetta. Tärkein ja vanhin puretusaine on aluna, jota käytetään yleisimmin viinikiven kanssa.
Voit lukea tarkemmin puretuksesta  sitä koskevalla sivulla täällä blogissani.




KELTAISIA VÄREJÄ

Keltainen on helpoiten saatava väri ja sitä saa melkeinpä mistä tahansa ruohovartisesta kasvista tai puiden lehdistä. Keltaiset väriaineet kasveissa ovat usein flavonoideja, joita on erilaisia valonkestoltaan (mm luteoliini ja apigeniini ovat kestäviä). Kohtalaisen kestäviä keltaisia saa mm väriresedasta, piiskuista, pietaryrtistä, ahdekaunokista, koivun ja muiden puiden lehdistä. Kestäviä keltaisia värejä saa myös antrakinoneja sisältävistä sienistä tai kasveista (mm paatsamankuori tai raparperinjuuri), nämä värit voivat haalistumisen sijaan ruskettua ja tummentua ajan kanssa valossa. Myös tanniinipitoiset kasvit antavat  kestäviä vaaleita keltaisia ja beigejä.
Suomenkielisissä vanhemmissa värjäyskirjoissa ei useinkaan ole mainittu mitä väriainetta ko kasvi sisältää, mutta netissä Coloria-sivuston värikasviluettelossa on tärkeimmille kasveille mainittu tiedossa oleva vaikuttava väriaine. Englanninkielellä netistä löytää kasvien sisältämiä väriaineita mm Liber Herbarum-sivuilta.
Dominique Cardon: Natural Dyes-kirjassa on kattavin tämänhetkinen tieto värikasvien sisältämistä väriaineista.

PUNAISIA VÄREJÄ

Tärkeimmät kestävän punaisen värin lähteet ovat matarakasvien juuret, viljelty kokenilli-kirva sekä veriseitikkien ryhmään kuuluvat sienet. Matarakasveihin kuuluu krappijuuri (Rubia tinctoria), jota voi ostaa tai viljellä itse, mutta myös mm luonnonvaraiset Suomessakin kasvavat aho- ja paimenmatara. Kaikkia mataroita voi viljellä puutarhassa, ja kohopenkistä niiden juuret ovatkin helpommin kerättävissä. Viljeltynä ne myös kasvavat isommiksi kuin luonnossa.
Punakaalista, punaisista kukista tai marjoista saatavat värit kuuluvat antosyaanien ryhmään, eivätkä ne ole kovin kestäviä, ne haalistuvat tai muuttavat värinsä nopeasti valossa.

SINISIÄ VÄREJÄ

Tärkeimmät siniset värit tulevat kasveista, jotka sisältävät indigotiinin esiasteita (indigo, väritatar, morsinko), ja niillä värjääminen eroaa muusta luonnonvärjäyksestä.
Sienistä voidaan saada siniharmaita tai turkooseja värejä, joiden valonkesto ei ole yhtä hyvä kuin  yllämainittujen indigopitoisten kasvien, mutta silti niitäkin kannattaa kokeilla.
Näitä sieniä ovat erilaiset orakkaat (Hydnellum- suku ja Sarcodon squamosus), ne sisältävät kuitenkin melko pieniä määriä sinisiä väriaineita eli niitä tarvitaan huomattavasti enemmän kuin vaikkapa veriseitikkejä punaiseen väriin.

VIHREITÄ VÄREJÄ

Ruohovartisten kasvien alunapuretuksella antama vihreä on yleensä parhaimmillaan vihertävää keltaista, ja useimmiten sitä saa aikaisin keväällä tai alkukesällä hyvin nuorista kasvinosista.
Murrettua oliivinvihreää voi kuitenkin saada monista kasveista käyttämällä pelkästään rautapuretusta, taikka vihertävänkeltaista purettamalla ensin alunalla ja sitten raudalla.

Oikeaa ruohonvihreää saa vain värjäämällä ensin sinistä ja sitten uudelleen keltaista, jolloin lopputulos on voimakas kirkas vihreä. Saatavan vihreän sävy vaihtelee riippuen sinisen ja keltaisen sävyistä.

Sienistä samettijalalla voi saada vihreää alunapuretuksella tai myös rautapuretuksella. Myös orakkaista voi saada oliivinvihreitä ja sinivihreitä värejä. Tateista saatava väri taittuu kellanvihreään rautapuretuksella.

©RIIHIVILLA